Järjettömän kalliit Kruunusillat – floppi jo syntyessään?

Kruunuvuori Helsingin Laajasalossa on yksi suurimpia Helsingin lähitulevaisuuden rakennushankkeista. Laajasalon asukasmäärä on tällä hetkellä n. 16 000, mutta sen arvioidaan uusien kaavoitussuunnitelmien ja rakentamisen kautta tuplaantuvan vuoteen 2040 mennessä (12 500 asukasta/uusi asuinalue + 10 000 asukasta/täydennysrakentamista). Näiden väestöennusteiden pohjalta liikenneyhteyksien parantaminen Laajasalon ja keskustan välillä on välttämätöntä, ettei idän suunnan tiet ja metro tukkeutuisi väenpaljoudesta.

Kruunusiltojen rakentaminen Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Hakaniemen välillä on Kruunusillat-hankesuunnitelman mukaan suorastaan “ainoa vaihtoehto” järjestää kapasiteetiltaan riittävät liikenneyhteydet. Koko alueen maankäyttö perustuu raitioliikenneratkaisun toteuttamiseen yhtäaikaisesti.

Kruunuvuoren sillan rakentaminen on osa kaavoitussuunnitelmaa, liittyen oleellisena osana “saariston liikenneyhteyksien parantamiseen”. Koska Helsingin keskustalla ei ole kapasiteettia ottaa vastaan Laajasalosta suuntautuvaa yksityisautoilua, on silta suunniteltu vain pikaraitiotielle, kävelijöille ja pyöräilijöille. Suunnitelman seuraavassa vaiheessa on muuten tarkoitus uhrata Vartiosaaren ainutlaatuinen luonto rakentamiselle ja jatkaa pikaraitiotietä Vartiosaaren läpi. Eikö kasvava kaupunki eniten tarvitsisi sellaisia luontokohteita henkireiäkseen kuin Vartiosaari aivan Laajasalon kupeessa?

Vartiosaari – luontokeidas Laajasalon kupeessa

Mikä tässä hankkeessa arveluttaa?

1) Ennen kaikkea hankkeen kalleus. Sillan tämänhetkinen arvioitu hinta on 239 milj. euroa (+korot 39 milj = 278 milj) liikenneinfraa, sekä välittömiä liikennöintitikuluja (raitiovaunut, vaunuhallit ym). tämän päälle n. 100 milj euroa. Siis yhteensä vajaa 400 milj. euroa.  Näyttää siltä, että tästä arviosta puuttuu kuitenkin esim. sillan pengerryskulut ja mahdolliset sillan kattauskulut. Lisäksi hankkeeseen liittyy muita "sivukuluja", kuten rannan parannustöitä, jotka eivät kohdistu itse hankkeeseen, mutta lankeavat kuitenkin veronmaksajien maksettaviksi. Toisin sanoen hankkeen kokonaishinta ei sisällä ns. oheiskuluja.

Suomen olosuhteet saattavat pakottaa sillan kattamiseen, jotta sillan todellista käyttöastetta voitaisiin kasvattaa. Nyt arvioitu 3000 jalankulkijan ja pyöräilijän kekimääräinen päiväkäyttö lienee melko lailla optimistinen. Todennäköisyys sille, että esim. talvipyöräily jäisi kovin vähäiseksi ankarien olosuhteiden takia, on melko suuri. Myöskään hintalappua todelliselle sillan kunnossapidolle ei ole vielä selvillä (selvitetään vasta jatkosuunnitelmien yhteydessä). Raitiovaunujen varareittiä ei ole, jos esim. tulee teknistä vikaa kyseisellä taipaleella.

Kulosaarelaiset ry:n teettämän mielipidekyselyn mukaan hankkeen kannatus laskisi (46 prosentista) 22 prosenttiin, jos sen kustannukset nousisivat 50 prosentilla. Hinta on siis avainkysymys. Kokemuksesta tiedämme, että suurten rakennushankkeiden hitalappu tuppaa paisumaan kuin pannukakku vrt. Länsimetro, jonka lopullinen aikataulu ja kustannukset ovat edelleen hämärän peitossa

2) Kruunusillat-hankkeesta kerrotaan ylpeästi, että sillasta tulisi valmistuessaan yksi maailman pisimmistä pelkkään joukkoliikenteeseen suunniteltu silta. Kokemusta tämäntyyppisistä ratkaisujen toimivuudesta ei siis ole kovin paljoa mistään muualta maailmasta olemassa. Sen sijaan liikennelaskelmien pieleen menosta on esimerkkejä, mainittakoon vaikka Brisbanen kaupungin alitse kulkeva Clem 7 -tunneli, joka oli erittäin kallis floppi. Pahoin pelkään, että Helsinki kulkee nyt Brisbanen viitoittamaa tietä – ainakin nykyisen taloudellisen tilanteen valossa, jossa ei näy valoa tunnelin päässä. Erona Brisbaneen tässä on se, että tappiot lankeavat ennen pitkää veronmaksajille, ei yksityiselle taholle.

3) Sillan häiriötön käytettävyys. Nykyisten Kruunusillat-hankkeen olosuhde-ennusteiden mukaan myrsky yltyy sillalla niin voimakkaaksi, että silta joudutaan sulkemaan liikenteeltä vain 0,5 h ajaksi per vuosi. Tämän arvion voi kyseenalaistaa. Valitettavasti näyttää siltä, että ilmastonmuutos on todellisuudessa arvaamaton, esim. nykyinen napajäätiköiden sulamisnopeus on tullut tutkijoille yllätyksenä. Ilmastonmuutokseen liittyy myrskyjen määrän lisääntyminen, mutta niiden todellinen arvioiminen on vaikeaa. Tältä pohjalta näyttää, että Kruunusillat-raportissa on jätetty ilmastonmuutos kokonaan huomiomatta. Tällainen silta voi olla siten hyvinkin riskaabeli tulevaisuuden käytettävyytensä suhteen.

Kruunuvuorensilta – kaunis, mutta kallis ja arvaamaton

4) Mitä siltahankkeella saavutetaan?

Laskelmien mukaan Kruunusillat-hanke on kaikkein tehokkain tapa vähentää yksityisautoilua Laajasalosta keskustan suuntaan. Lyhentynyt matka-aika sekä palvelutason nousu ovat huomattavimmat hyödyt.

Kruunusillat palvelisi kuitenkin lähinnä Laajasalon 30 000-40 000 asukasta, ja lisäksi esim. Korkeasaareen suuntautuvia turisteja. Vedotaan siihen, että silta itsessään olisi elämys kaikille kaupunkilaisille. Melko kalliista "elämyksestä" on kyse veronmaksajien kannalta.

Kalliiden liikenneinfra-ratkaisuiden – jotka sitten lopulta palvelisivat vain osaa kaupunkilaisista – jääräpäinen puskeminen eteenpäin pahimman laman aikaan osoittaa päättäjiltä jonkinlaista “mustat lasit päällä, kiinteistökuplan sisällä”-meininkiä.

Mitä pitäisi tehdä toisin?

Kruunusilta-hankkeen kohdalla on selvitetty myös useita eri vaihtoehtoisia liikenneratkaisuja, joista toiseksi toimivin näyttäisi olevan bussilauttaratkaisu. Tällainen bussilautta ei kuitenkaan ole käytössä missään muualla maailmassa, joten kokemuksia sellaisen toimivuudesta ei ole. Raportin pohjalta vedotaan lauttojen hitauteen raitioliikenteeseen verattuna. Todellisuudessa lauttaselvitys itsessään on varsin yksioikoinen ja puutteellinen. Ikään kuin olisi olemassa vain yksi ainoa “mahtilauttamalli”. Entäpä ne nopeammat lautat tai vaikkapa ilmatyynyalukset (ilman bussia), täytyyhän niitäkin olla olemassa? Entäpä yksityinen vesitaksiliikenne? Ihan mahdoton ajatus(ko) sosialistisessa Suomessa?

Helsingin kaavoituksen pohjana oleva peruskasvuennuste/nopea kasvuennuste voi toteutua, jos talouskasvu kääntyy nousuun ja Helsinki pysyy elinvoimaisena ja vetovoimaisena kaupunkina. Helsingin tulee houkutella myös elinkeinoelämää alueelleen, jotta uusia työpaikkoja syntyisi.

Helsinki ei valitettavasti näytä tällä hetkellä panostavan elinvoimaisuutensa kasvuun. Uudet kaavoitussuunnitelmat ovat päinvastoin vähentämässä koko kaupungin viihtyisyyttä asuinpaikkana. Miksi yrityksetkään perustaisivat konttoreitaan sellaiseen kaupunkiin, joka ei enää olekaan mukava paikka ihmisille asua? Kolkkoon betonikaupunkiin, jossa lähivirkistysalueet aiotaan raivata rakentamisen tieltä, esim. Vartiosaari, keskuspuiston reunamat; mahdollisesti myös Kivinokka ja Töölönlahti – eli kaikki ne alueet, joista luontoarvoja arvostava ja ihmisten mielenterveyteen positiivisesti vaikuttava kaupunki koostuu. 

Helsinki tarvitsee nopeasti muutosta nykyiseen kaupunkia ankeuttavaan sekä yltiöpäistä lainanottoa kannattavaan politiikkaan. Otetaan järki käteen ja laitetaan kaavoitus sekä yltiöpäiset hankesuunnitelmat uusiksi. Tarkastellaan väestökehitystä uudestaan nykyisen taloustilanteen pohjalta – realismia, ei ylioptimismia. Kaupungin kehittämisen tulee perustua avoimeen päätöksentekoon sekä vuoropuheluun asukkaiden kanssa.

Alanvaihto kaatuu byrokratiaan

TE-toimiston byrokraattien betonibunkkeri

Yle julkaisi 3.8. uuden hallitukselle suunnatun taloustutkijoiden kannanoton, jossa ehdotetaan rakenteellisten muutosten tekemistä työmarkkinoille, koska elvytysvaraa ei ole. Yllätys, yllätys – pelkällä säästökuurilla ei työllisyyttä paranneta eikä kiky ole maaginen taikasana, joka loisi 110 000 uutta työpaikkaa.

Taloustutkijoiden esitys sisältää useita – mutta ei välttämättä kovin uusia tai maata mullistavia – ehdotuksia työmarkkinoiden kehittämiseksi. Yksi näistä on ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus niin, että alussa maksettava summa olisi suurempi, mutta pienenisi ajan myötä. Tämän mallin ajatellaan olevan kannustavampi kuin nykyinen systeemi. Porrastettu työttömyysturvajärjestelmä on käytössä Ruotsissa, josta mallia voisi ottaa.

Taloustutkijoilla (Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä etunenässä) on yhteisymmärryskin työmarkkinajärjestöjen kanssa siitä, että "ansioturvasta ei varsinaisesti säästetä", mutta rakennetta voisi kehittää. Ansioturvan porrastusta on ehdotettu aiemminkin; Elina Lepomäki ja muut liberaalit ajattelijat ovat ehdottaneet tämäntyyppisiä uudistuksia. Ei siis mitään uutta maan ja taivaan välissä.

Kovin tutulta kuulostaa, että tuoreimman ehdotuksen takana olevat taloustutkijat haluavat toimia yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. He eivät esitä mitään sellaisia muutoksia, joita työmarkkinajärjestöt eivät ole valmiita hyväksymään. Tähänkö on maassamme tultu? Jäykät työmarkkinat vaatisivat joustoa, mitä tulee erityisesti palkanmuodostukseen (kts. Maailman talousfoorumin vertailun häntäsija), mutta ammattiyhdistysliikkeen annetaan siitä huolimatta painaa jarrua vallan kahvoissa. Toimijoiden, joita kansa ei edes valitse demokraattisesti, annetaan mielin määrin jarruttaa koko työllisyytemme kehitystä. Ay-pampuilla on siis takanaan myötäilevien talousasiantuntijoiden joukko esittämässä näennäismuutoksia. Tosiasiassa esitetyt "muutokset" voivat olla pelkkää kikkailua vallitsevan järjestelmän tiukoissa puitteissa.

Julkisen työnvälityksen tehottomuus – byrokratian huipentuma?

Työllisyyden nostamiseksi vaadittaisiin useita rinnakkaisia toimia, jotka olisivat todellisia rakenteellisia uudistuksia kaikenlaisen näpertelyn sijaan. Työttömyysturvajärjestelmään sidotuista kannustinloukuista olisi ensisijaisesti päästävä eroon. Pahimmat näistä ovat opiskelusta ja yrittäjyydestä rankaiseminen. 

Yksi ongelmakohdista on julkisen työnvälityksen tehottomuus. Turussa toki yritetään tehostaa TE-toimistojen työnvälitystä uuden kokeilun avulla, jossa ideana on "työvoimatoimiston palvelujen porrastus työttömyyden keston mukaan". Palvelut "paranevat",  mitä kauemmin työttömyys on kestänyt. Lopulta, ellei ole töitä onnistunut ansiosidonnaisen työttömyysturvan aikana saamaan,  ohjataan firmoihin ilman erilliskorvausta töihin, mitä kutsutaan "harjoitteluksi" tai "koulutukseksi". Vaikea sanoa, tuleeko tällaisesta jopa tulevaisuuden väylä työllistyä alaa vaihtaville ammatti-ihmisille vai jääkö pitempiaikainen työllistyminen työttömälle vain haaveeksi firmojen ollessa suurimpia voittajia työvoimakustannusten laskiessa. Kuluthan firmoille ovat vain koulutuksen hinta (n. 1000 eur/kk).Tähän osallistuminen on kuitenkin toistaiseksi ollut vapaaehtoista, joten en ymmärrä, miten pakottaminen voisi toimia jatkossakaan. Pakotettunahan ihminen ei lähtökohtaisesti ole motivoitunut.

Itse en usko TE-toimistojen työvälityksen tehostumiseen poppakonstein. Sitran keväällä julkaistun työelämätutkimuksen mukaan alle joka kymmenes työssäolevista on työllistynyt julkisen työnvälityksen avulla. Tilanne on siis melko toivoton – julkisen sektorin tehottomuuden ennätys mahdollisesti. TE-toimiston palvelujen yksityistäminen olisi todennäköisesti kaikkein järkevintä tehottoman byrokratiahimmelin elvyttämisen sijaan.

Virkamies päättää koulutustarpeesi puolestasi

Ansioturvalla saa nykyään osa ihmisistä opiskella, jos heillä on kaikki opintotukikuukaudet jo aikanaan kulutettu loppuun. Kuitenkaan tämä opiskeluoikeus ei koske kaikkia työttömiä. TE-toimiston virkamiellä on valta antaa hylsy hakemuksellesi ja todeta, että “sinulla on työmarkkinoilla kelpoinen tutkinto”. Tämä voi tapahtua siitäkin huolimatta, että hakijan nykyisellä alalla on huono työllisyystilanne. Toinen peruste hylkyyn voi olla se, että henkilön valitsemalla uudellakaan alalla ei virkamiehen tulkinnan mukaan ole riittävän hyvä työllisyystilanne. Byrokratian hampaissa olet piste tilastoissa, et yksilö.

Virkamiehen päätöksestä ei voi valittaa

Tähän epäkohtaan yrittää viime viikolla julkistettu kansalaisaloite puuttua: jokaisella työttömällä pitäisi olla yhtäläiset oikeudet opiskeluun. Tosin aloitteillakin on aina rajoitteensa: tässä ehtona on, että työttömällä pitäisi olla vähintään "kahdeksan vuotta työkokemusta viimeisen kymmenen vuoden ajalta". Tämä pykälä jättäisi esim. yliopistolla pitkään pätkätöissä olleen tutkijan, joka on viettänyt äitiyslomiaan tai hoitovapaita ilman työsopimuksen voimassaoloa tuolta ajalta, opiskeluoikeuden ulkopuolelle. Laskettaisiinko apurahalla työskentelyäkään työnteoksi?

 

Alanvaihdon kankeus  

Tarkastellaanpa vielä nykytilannetta. Mikä parantaisi sellaisen ihmisen työllistymismahdollisuuksia, jolta esim. valtion työpaikka on mennyt alta, eikä kontakteja yritysmaailmaan ole riittävästi? Hänellä ei ole välttämättä yrittäjyydestäkään aiempaa kokemusta, saati liikeideoita. Onko tällainen henkilö  yhteiskunnan ylijäämäerä, toivoton tapaus?

Jos työtön ei saa opiskella yhteiskunnan tuella, ei saa hankkia minkäänlaista täydennyskoulutusta, eikä edes maksullista koulutusta, niin mikä sitten ratkaisuksi? Mikäli opiskelumotivaatiota kuitenkin löytyisi, pitäisikö olla riittävästi omia säästöjä tai rahkeita ottaa opintolainaa todennäköisen asuntolainan lisäksi? Opintolainan saaminenkaan ei ole ehkä niin helppoa, eivätkä pikavipitkään houkuttele tolkun ihmisiä. Opiskelumotivaation pitää olla todella korkealla, jotta kesken ansiosidonnaisen kauden luopuisi työttömyyskorvauksesta ja alkaisi kuluttaa säästöjään, vieläpä kenties maksullisen koulutusvaihtoehdon valinneena.

Paljon puhutaan julkisuudessa siitä, miten ihmisten tulisi voida joustavasti siirtyä alalta toiselle suhdanteiden niin vaatiessa. Suomessa ei kuitenkaan ainakaan (yli)koulutettujen ihmisen alanvaihto näytä onnistuvan, koska systeemi on rakennettu suorastaan työttömyyttä ja toimettomuutta suosivaksi. Täytyyhän yhteiskunnalla olla reserviä, joka yllättävän työvoimapulan iskiessä on helposti mobilisoitavissa – vai miten se menikään?

Korkeakoulutettujen downshiftaus alempiin ammatteihin tosin hyväksytään toisinaan (virkamiehen suotuisalla päätöksellä). Ongelmaa ei varmaankaan olisi, mikäli filosofian tohtori haluaisi opiskella lähihoitajaksi. Joskus se on järkeväkin ratkaisu – silloin, kun työtön itse todella haluaa valita tällaisen vaihtoehdon. Onko se silti yhteiskunnan kannalta paras ratkaisu, että korkeakoulutetuille ei anneta vaihtoehtoisesti täydennyskoulutusmahdollisuutta, eli mahdollisuutta joustavaan alanvaihtoon pienellä koulutuspanoksella?

Työnhakustrategiat

Määritelmän mukaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa nauttivan ihmisen tulee olla aktiivinen työnhakija. Hakemuksia pitäisi tiuhaan tahtiin lähetellä sinne tänne, vaikkei ihmisille sopivia työpaikkoja olisikaan julkisesti avoinna. Vain 23% työssäkäyvistä on työllistynyt hakemalla avointa työpaikkaa. Piilotyöpaikkojen haku saattaa olla paljon parempi työnhakustrategia. Ihmiset työllistyvät piilotyöpaikkoihin silloin, kun heidän kontaktinsa sopiviin firmoihin ovat olemassa. Ihmiset työllistyvät ylipäänsä helpommin silloin, kun heidän alallaan on työtarjontaa olemassa – piilossa tai avoimessa haussa. Kaikilla aloilla ei vain ole näin suotuisia suhdanteita. Toinen tekijä on se, että olet mahdollisesti liian “kallis” palkattavaksi useimpiin työpaikkoihin nykyisillä työehtosopimusehdoilla.

500 päivän tuumaus

Yrittäjyys on joskus kenties ainoa jäljelle jäänyt vaihtoehto, mitä alanvaihtoon tulee. Yrityksen perustamiseen liittyy aina riskejä, mutta pahin on se, jos ansiosidonnaisesi katkeaa pelkästä Y-tunnuksen hankkimisesta. Kannustavaa, vai mitä? Jos sattuisikin niin onnekkaasti, että ihmisellä olisi hyvä liikeidea takataskussaan, niin kannattaahan sitä firman perustamista vitkutella niin pitkään, että etuudet ovat loppuun käytetyt – eli koko 500 päivää. Harva yrittäjä heti saa firmaansa sellaiseen vetoon, että tulot ylittäisivät nykyisen keskipalkkaiselle maksettavan ansiosidonnaisen tason. Ratkaisu tähän kyseiseen kannustinloukkoon saattaisi olla taloustutkijoiden ehdottama ansiosidonnaisen porrastus tai koko etuuden muuttaminen joustavasti starttirahaksi. 

Kannustinloukkujen purkaminen

Pitkällä tähtäimellä olisi kuitenkin syytä pohtia perustuloa tai perustiliä kaikkien sosiaalietuuksien tilalle. En kuitenkaan tässä ehdota perustuloon siirtymistä hätiköidysti, koska tämä vaatisi erittäin hyvän kustannuslaskelman ja suunnitelman, mitä minulta ei takataskusta toistaiseksi löydy – eipä sellaista löydy toisaalta hallitukseltakaan, joka kuitenkin on laittanut vireille perustulokokeilun.

Ehdotan siis, että niin kauan kuin nykyisellä työttömyysetuus-systeemillä mennään eteenpäin, tulisi kaikenlaisia siihen sidoksissa olevia passiivisuuteen kannustavia kannustinloukkuja yrittää aktiivisesti ja nopeutetulla aikataululla purkaa. Ammattiyhdistysliikkeiden vastustus työmarkkinoiden joustoille olisi yksinkertaisesti kumottava purkamalla niiden valta-asemaa valtakunnallisen päätöksenteon ytimessä. Tämä vaatii ensisijaisesti poliittista tahtoa. Maamme päättäjät eivät saisi pokkailla ja kumarrella ay-liikkeen suuntaan. Tämä olisi ensimmäinen askel Suomen työllisyyden parantamiseksi, vaikka se niin kipeää (pampuille) tekeekin.