Elinkeinoministeri Olli Rehn kertoi torstaina Yle Uutisten haastattelussa, että hallitus aikoo arvioida perustutkimuksen laatukriteereitä. Anteeksi, siis mitä? Perustutkimus on tähänkin asti ollut tieteellisen yhteisön vertaisarvioinnin piirissä. Tieteellisen lehden kutsumien asiantuntijoiden täytyy ensin hyväksyä tutkimustyö julkaistavaksi. Tällöin julkaisun tulee täyttää useatkin eri laatukriteerit. Monesti julkaiseminen tulee mahdolliseksi vasta, kun arvioijien esittämät muutokset ja lisäykset tutkimustyöhön on hyväksyttävästi suoritettu. Lääketieteen tutkimuksen kyseenollessa, tämä voi tarkoittaa joskus useitakin lisäkokeita, joten pipetti saa laboratoriossa todennäköisesti vinhaa lisäkyytiä annetun takarajan puitteissa.
Mikäli tutkimusryhmä onnistuu julkaisemaan tutkimustuloksensa mahdollisimman hyvätasoisessa kansainvälisessä tiedelehdessä, kasvaa mahdollisuudet tutkimuksen jatkorahoituksen saamiseen. Sellainen tutkimus, jossa kukaan ei näe mielenkiintoa, kuolee varmasti itsestään. Eihän potentiaalliselle nollatutkimukselle myönnetä rahoitusta, eivätkä edes tutkijat ole valmiita tekemään töitä ilmaiseksi.
Nykyiselle valtaeliitille perustutkimuksen tämänhetkiset arviointikäytännöt eivät kuitenkaan enää riitä. Heidän eurofokusoituneissa ajatusmaailmoissaan ei merkkaa mitään sellainen hyveellinen tosiasia, että "tutkimus lisää tietämystä ja tieto lisää sivistystä". Tieto ilmeisesti lisää poliitikkojen tuskaa? Sivistystäkään ei voi mitata rahassa. Poliitikot haluavat siis laatia uudet, omat laatukriteerinsä, jotka kumpuavat Rehnin ja kumppaneiden talouspoliittisesta mantrasta: "Yhteiskunnan pitää saada enmmän kaupallista hyötyä ja käytännön sovelluksia tutkimukselta".
Tiedeyhteisö on kommentoinut tämäntyyppistä poliittisen ohjauksen lisääntymistä mm. Helsingin Sanomissa näin: "Sivistyksen tyyssijaa kohdellaan kuin tuotantolaitosta." Myös Vaasan yliopiston professori Tommi Lehtonen tykittää blogissaan: "Hallituksen yliopistopoliittiset ehdotukset ovat toinen toistaan
tyhmempiä. Nyt häämöttää huippu: ehdotus tutkimuksen laatukriteereiksi.
Mistä komeroista hallitus kaivaa yliopistopoliittiset neuvonantajansa?
Onko hallituksessa kuultu tutkimuksen vertaisarvioinnista? Kärsiikö
taloustieteestä väitellyt Rehn muistinmenetyksestä?"
Lehtonen jatkaa edelleen: "Tieteen eetokseen kuuluu pyyteettömyys. Tutkimusta tehdään tiedonjanosta, ei eurojen kiilu silmissä. Haluaako hallitus heittää tämän periaatteen roskikseen? Tieteen vapautta
uhataan havittelemalla yliopistoista teollisuuden esikartanoita.
Hallitus jo kuulee kassakoneen laulavan hoosiannaa."
Miten siis käy vapaan tieteenteon poliittisen ohjauksen lisääntyessä? Kuljemmeko nyt Venäjän tietä, jossa Putin määrää minkälaista tiedettä voidaan tai saa tehdä? Venäjällä hiljattain voimaantulleen lain seurauksena yliopistot ja tutkimuslaitokset ohjeistavat tutkijoita hakemaan lupaa kansalliselta turvallisuusneuvostolta (Federal Security Service) artikkeleidensa julkaisemiseen ja esitysten pitoon tieteellisissä konferensseissa (Viite: Russian roulette).Venäjän hyväksi voi todeta (laihana lohtuna) kuitenkin sen, että siellä hallitus on viime vuosina lisännyt tieteen rahoitusta –toisin kuin Suomessa.
En voi tieteentekijänä hyväksyä Suomen hallituksen nykyistä ohjauspolitiikkaa, jonka näen vaarantavan koko suomalaisen tieteen tulevaisuuden. Yhä enemmän ajankohtaiseksi ja toteen käy Ismo Alangon riimitys: "Kun Suomi putos puusta, kaikki kävi kovin äkkiä"... Poliittinen ohjaus yhdistettynä rahoituksen huomattavaan supistamiseen johtaa todennäköisesti tilanteeseen, jossa kaikki kynnelle kykenevät tutkijat lähtevät maastamme sellaiseen paikkaan, jossa tutkimustyötä edelleen arvostetaan, ja jossa tutkijat voivat vapaasti harjoittaa omaa ammattiaan. Tutkijat kokevat työnsä useimmiten mielekkääksi ja antoisaksi –mikäli joku ei koko ajan hengittäisi niskaan ja vähentäisi mielivaltaisesti rahoitusta.
Minun mottoni jatkossa on: Vapaan tutkimuksen puolesta –poliittista ohjausta vastaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti